Hurahtaja.

Veikkaan, että kaikki sortuvat välillä itsetutkiskeluun. Ammattitermein voitaisiin puhua itsereflektoinnista.

Olen tutkiskellut itseäni ja todennut, että olen hurahtaja.

Kaikkien viime vuosien aikana olen huomannut, että kun keksin uuden idean tai asian hurahdan siihen täysin. Aloin oikein kunnolla miettimään 25-vuoden aikana tapahtuneita hurahduksia:

Nuoruudessa hurahdin pesäpalloon. Ei riittänyt, että pesäpalloa harrasti silloin tällöin, vaan harjoituksia oli joskus jopa 7 kertaa viikossa. Siitäkin huolimatta tuosta 12 vuoden ajanjaksosta nautin täysillä, se kuitenkin antoi enemmän kuin otti.

Pesäpallon loputtua hurahdin golfiin. Alkuvaikeuksien jälkeen laji sai suuren sijan sydämestäni. Tottakai kuuluin ennen siihen joukkoon, joka piti lajia elitistimoskana. Sitä se ei kuitenkaan ole, varsinkin kun oma suhtautuminen lajiin on aika nykyaikainen - golf on mielestäni kaikkien laji, ja vieläpä mukavan sosiaalinen sellainen.

Vaihtovuoteni jälkeen hurahdin vähähiilariseen ruokavalioon. "Muutamat" liikakilot puolivuotisen Aasian reissun jälkeen pakottivat tekemään jotain itselleni. Äidin innoittamana päätin sitten elää pääosin lihalla ja kasviksilla. Tuntui, että olo keveni useita kiloja. No, kyllähän se sitten lopulta niin kävikin.

Olen myös hurahtanut spinningiin. Syksyllä 2010 aloitin urheilu-urakkani oikein kunnolla, ja niinhän siinä kävi, että liikuntakeskusjäsenyys aiheutti sen, ettei urheilu neljä kertaa viikossa ollut riittävä. Varsinkin spinning oli sellainen laji, jota en voinut jättää. Myönnän kyllä, etten ehkä ole koskaan ole ollut niin energinen kuin tuolloin.

Nyt minun hurahduskohteeni on juoksu. Olen laiskan alkukevään jälkeen löytänyt jälleen urheilun ja lajikseni juoksun. Sportracker näyttää lenkin pituuden ja keskivauhdin. Mikä sen hienompaa kun huomaa, että muutama kuukausi sitten jalat kantoivat vain muutaman kymmenen minuutin verran ja nyt jalat juoksevat tunnin ilman minkäänlaista väsymystä, enkä ole enää se kenet kaikki ohittavat lenkkipoluilla.

Näiden pohdintojen jälkeen olen kai hurahtajasorttia, ja nimenomaan hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Olisihan se tietenkin joskus mukava urheilla ja liikkua pelkästään oman ilon vuoksia, mutta toisaalta konkreettiset tavoitteet ajavat eteenpäin.

Mihinhän hurahdan seuraavaksi?

Keskinkertainen tyyppi.

Perehdytys yrityskauppaprosessissa (Hulkkonen 2012, etusivu).

Sen sijaan, että kirjoittaisin rakasta opinnäytetyötäni, päätin keskittää voimani bloggaamiseen.

Tutkiskelin internetin syvyyksistä keskiarvoja ja päädyin tulokseen, että olen jokseenkin keskinkertainen tyyppi.







Keskimäärin ihminen katsoo televiota kolme tuntia päivässä. Pohdin asiaa hetken ja vastaan kyllä. Töiden jälkeen avaan yleensä television, vaikka sieltä ei mitään tulisikaan. Kaikkien muiden askareiden keskellä televisio pörrää taustalla.

Keskimäärin ihminen kuuntelee radiota kolme tuntia päivässä. Aamuni ei ala ilman radiota. Jokseenkin sosiaaliseksi ihmiseksi luokiteltuna tarvitsen heti aamusta ääniä. Radio onkin ehkä salaisuuteni pirteyteteen heti aamu kuuden jälkeen.

Keskimäärin ihminen kuluttaa vaatteisiin 700 euroa vuodessa. Veikkaan, että tämäkin pitää paikkansa kohdallani. Jos tähän summaan ei lasketa kenkiä, niin en usko, että kovinkaan paljon enempää vaatteisiin kulutan. Vaatteet kun tänäpäivänä ovat aika lailla "kertakäyttötavaraa". Hyviin urheiluvaatteisiin tosiin panostan sitten ehkä liikaakiin.

Näitä keskimääräisyyksiähän löytyisi vaikka pilvin pimein ja huomaan, että olen siis jokseenkin keskinkertainen tyyppi kaiken kaikkiaan.

Sitten tulee se ikuinen aihe, josta jaksoimme jälleen kerran rakkaan ex-kämppikseni kanssa keskustella.

Keskimäärin suomalainen nainen on 167,5 cm pitkä.  Siihen se sitten taas kosahtaa.

---------

Päätin todistaa keskiarvon pienellä laskutoimituksella, sillä omasta maailmastani katsottuna tuo luku kuulostaa jokseenkin suurelta. Ex-kämppikseni on pituudeltaan 180 cm ja minä kaiken kaikkiaan ihanat 155. Lasketaanpa huvikseen 180 + 155 : 2. Tuloshan on mikäpä muukaan kuin 167,5 cm ;)

Olen lomani ansainnut.

Tuosta televisiolakosta muutama sananen. Ihminen arvioi aina toimintaansa hyvin subjektiivisesti, mutta voin silti avoimesti väittää, että selvisin lakosta loistavasti! Sunnuntai-ilta Koston aikaan teki tiukkaa, mutta selvisin siitäkin, mitenkäs muuten kuin töiden ja gradun parissa. Olen tässä viime ajat pohtinut tuloksia, tehnyt tulkintaa ja johtopäätöksiä siitä, että vähentyikö television katsominen?

Ehkä tai ehkä sittenkään ei.

"...mitenkäs muuten kuin töiden ja gradun parissa" Näistä tekijöistä olikin sitten huhtikuuni tehty. Työajanseurantani osoittaa, että huhtikuussa en viettäny päivääkään tekemättä töitä ja siihen päälle vielä rakasta opinnäytetyötäni. Voinkin nyt hyvällä omalla tunnolla sanoa, että olen nyt lomani ansainnut. Kesälläkään kun ei taida olla lomaa juurikaan tiedossa.



Muistutus 4.5.2012.Tässä taas todisteita siitä, että lapsi on aina lapsi.
Näitähän lappuja olen sitten löytänyt joka aamu vuodesta 1992.



Suuntasin siis Lappeenrantaan vanhempieni luokse, joiden arkiset ongelmat piristävät päivääni ihanasti. Iskän väsymys vapun vieton jälkeen ja arvuuttelu roska-auton ajankohdasta muistuttivat taas jälleen kerran miten leppoisaa se elämä joskus voikaan olla. Leppoisuus on tosin kaukana tänä iltana, kun Suomi aloittaa urakkansa. Täällä nimittäin huuto raikaa ja minä nauran, jälleen kerran.

Päätin muuten eilen palkita itseni aikaisella, jokseenkin suurella valmistujaislahjalla. Siitä sitten lisää joskus... :)