Luovuutta etsimässä Vol. 2

Siitä taitaa nyt olla kolmisen päivää, kun mötikkä painui kiinni.

Elämä ilman televisiota on sujunut yllättävän helposti. Toisaalta helppouteen saattaa vaikuttaa, että toissapäivänä vietin koko päivän junassa ja Jyväskylän yliopiston kirjastossa. Eilinen päivä meni sitten 11 tuntia töitä tehdessä, joten oma sänky ja uni oli ainut mitä kaipasin.

Olen kyllä selvästikin saanut enemmän aikaiseksi. Tietenkin olen kohdannut hetkiä, jolloin istahdan sohvalle ja rentoudun hetken. Tuo hetki ei kuitenkaan kestä kauaa, sillä mitä järkeä on istua hiljaisessa asunnossa tekemättä yhtään mitään? Tälläkin hetkellä keittiö kiiltää ja hesarikasa on tyhjillään.



Rekordelig, mansikka-lime



Pohdin kuitenkin, että ovatko tekemäni asiat seurausta siitä, että minulla ei ole televiota eikä mitään muuta tekemistä vai haluanko skarpata ja näyttää, että todellakin saan enemmän aikaiseks ilman televisiota? Taidan ehkä kaatua jälkimmäiseen. Veikkaan, että televisiotonta aikaa pitäisi viettii pidempään, jos kysymykseen haluaa saada objektiivisen vastauksen.

Viikonloppu voi tehdä tiukkaa. Varsinkin sunnuntai, jolloin olen kunnostautunut television orjana. Listallani on kuitenkin miljoona työhommaa ja gradun kirjoittamista, joten uskon ettei tekemisen puutetta ainakaan ole.

Olen muuten huomannut, että olen nyt kriittisempi kuuntelemiani radiokanavia kohtaan. Kaipaan rauhallisen ja menevän musiikin sekoitusta. Televisiosurffaajan sijaan minusta onkin kuoriutunut radiosurffaaja.

Tänään aion rauhoittua ja heittää kaikki stressini muualle muutaman siiderin voimin.

Loppun vielä oivalluksia ja kysymyksiä:

1. Minusta on tullut radiosurffaaja.
2. Televisio on aika ruma sisustuselementti, jos sitä ei käytä.
3. Mitähän se Martina oikein touhusi siellä Viidakon tähtösissä?

xoxo

Luovuutta etsimässä. Vol.1

Sain eilen päähänpiston, jota jopa itse pidin hyvänä vitsinä. Muutaman tunnin pohtimisen jälkeen mietin, että taidan todella olla valmis siihen.

Klo 16.00 sitten tein sen. Suljin television, laitoin kaukosäätimet kaappiin ja sanoin: nähdään kahden viikon kuluttua.

Kyllä. Ymmärsit oikein, olen televisiolakossa!

Moni saattaa miettiä, että mitä outoa televisiolakossa nyt sitten on? Onhan niitä ihmisiä, jotka elävät koko elämänsä ilman televisiota? Nii-in, tuntisitpa minut.

Veikkaan, että ensimmäisenä päätöksestäni ottaa yhteyttä televisioton ystäväni Rotko. Hänelle olen muutaman kerran tainnut asiasta mainita, että ilman televisiota ei voi elää... Ehkä sille Rotkon luovuudellekin löytyy kokeilun jälkeen syy. Toinen kirjoittaa kymmeniä juttuja päivässä ja minä minä teen?... makaan kaiken tuon ajan sohvalla.

Siinä se sitten on, mustana kaksi viikkoa!

Eihän siinä televisiossa kai mitään erikoista ole, mutta minäpä muistan tarkalleen sen päivän, kun sain itselleni 21" television ja VHS-nauhurin. Pystyin vihdoin ja viimein nauhoittamaan oma-alotteisesti Kauniita ja Rohkeita.

Siitä se alamäki sitten alkoi.

Kollegani töissä ehdotti, että kirjoittaisin televiottomasta ajastani blogia. Itse asiassa koko lakon idea lähti työpaikalta, jossa sain osakseni pientä ivaa, kun iloisesti kerroin viikottaisen ohjelmakarttani, joka sisältää mukavasti saippuoopperaa, komediaa, draamaa ja thrilleriä, ja tottakai tosi-tv:tä. Ei ihme, etten saa mitään aikaiseksi.

Nyt aion siis kokeilla miten elämäni ilman mustaa mökötintä sujuu.

Toistaiseksi olen pärjännyt kiitettävästi, mutta eikös sitä sanota, että toinen päivä on aina se pahin?

Loppuun aion koota tekemiäni oivalluksia televisiottamasta elämästäni ensimmäisten päivien ajalta:

1. Voin vihdoin lukea loppuun kirjan, joka on ollut kesken viime elokuusta saakka.

2. Ihana lenkkeilysää, ehkä siis sinne?

3. Nythän minulla on taas aikaa kirjoittaa blogia, kun ei ole muutakaan!

xoxo

Tänään istuin sohvalla. Missä sinä?

Kuten monet ova varmaan ymmärtäneet tuskaisista kirjoituksistani, olen siis ihanan lopputyöni kimpussa. Jotkut puhuvat siitä nimellä Pro Gradu -tutkielma. Minulle se on lyhyesti ja ytimekkäästi iso G.

Monen monta tuntia olen istunut koneen ääressä ja miettinyt kuinka oikein muotoilisin lauseeni. Joka kerta mieleeni herää tunne, että olisinpa aloittanut aikoinani iso G -blogin. Bloggaisin joka päivä graduasuni ja sen missä olen eniten geetäni kirjoittanut. Iso G -toverini voisivat sitten kommentoida ja suositella eri metodeja ja paikkoja tutkielman tekemiseen. Eteistä en olekaan vielä kokeillut?

Hyvään blogiin kuuluu tietysti kuvamateriaalia. Voisin kuvata itseäni tietokone sylissä sohvalla, työpöydän äärellä, työpaikalla, sängyllä ja ruokapöydän ääressä. Kuviin kuuluu tietysti haikea katse maahan, jotta kasvojani ei näy. Tärkeintä olisi tietokoneen näkyvä ruutu ja sivumäärä. Äskeinen lausahdukseni liittyy siis muotibloggaajien kuvamateriaaleihin. Olen tässä tosiaan jo pidempään miettinyt, että opetetaanko Näin kirjoitat muotiblogia -opuksessa ottamaan kuvia, joissa jalat ovat aina samassa asennossa ja katse kaihoisena kohti maata?

No se niistä kuvista. Olen myös miettinyt graduterapian perustamista tuleville kollegoilleni. Sellaista avautumispuhelinta, jos tekstiä ei synny. Siellä sitten kuuntelisin ja nyökkäilisin ja voisin hyvällä omalla tunnolla vastailla "ymmärrän sinua".

Tämä iso G nyt ei kuitenkaan ole koko elämän projektini, niin olkoon tämä ensimmäinen ja viimeinen kirjoitukseni aiheesta.

Tänään kirjoitin siisn tosiaan sohvalla. Missä sinä?