Olihan se kyllä aikamoista meininkiä. Myönnetään.
Olin ostanut lippuni reippaasti etukäteen verkkokaupan kautta ja matka alkoihin loistavasti ajoissa, kunnes taakseni istui (yhtään yleistämättä) helsinkiläinen mummo, joka jaksoi valittaa lapsenlapsiensa käytäväpaikoista, Lappeenrannan meiningistä, VR:n myöhästymisistä sekä vesssan osakkeenomistajista. Tämä rouva jaksoikin valittaa koko matkan Tikkurilaan saakka samoista ongelmistaan, kunnes vieressä istuva toinen mummo palasi paikalleen ja alkoi valittaa ja kertoa tarinaansa sydänongelmista.
Vaikka bussin henkilökohtaisesta tilasta ja matkustuksen epämukavuudesta valitetaan, niin täytyy myöntää, että suomalaiselle juntille se on täysin oikea paikka. Bussissa hiljaisuus raikaa, eikä kukaan kävele käytävillä. Vessastakaan ei tarvitse murehtia, sillä usein se on rikki tai ihmiset eivät muuten vain sitä käytä. Vaikka kirjoituksestani saattaa haiskahtaa pieni sarkastisuus, niin silti matkustan linja-autolla edelleen erittäin mielelläni.
Yllämainittu matka VR:n kiskoilla jatkui vaihdolla Tikkurilassa. Junan saapuessa laiturille huomasin, että lipusta löytyvää vaunua nro 10 ei tästä junasta löytynytkään. Hyppäsin kuitenkin junaan ja konnari antoi minulle uuden lipun. Onneksi sain kuitenkin istumapaikan erittäin mukavan yliopistoprofessorin viereen, joka viihdytti minua mukavilla puujalkavitseillään. Eihän niistä kouluhommista tullut mitään, kun keskittymiskykyni oli aivan jossain muualla. Bussissa sentään olisin saanut istuskella aivan yksikseni.
Mieleeni heräsinkin kysymys, että millähän sitä sitten oikein matkustaisi? VR ei houkuta, bussissa on ahdasta, oma auto talvella ei sekään houkuttele liian lumen siivouksen vuoksi. Kävellen kuluu liikaa aikaa ja pyöräily on liian kylmää kyytiä, eikä pyörätietkään ole aina ajettavassa kunnossa.
Ehkä se on sitten kaikista parasta vain jäädä kotiin ja lukea kulkuvälineitten ongelmista tietokoneelta käsin. Sitähän ne nykynuoret tekevät.
Ainakin lukemani mukaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti