30 oppilasta suuntavat keväisin jonossa retkeilypaikkaan tai leirikeskukseen, jossa vietetään ulkoilupäivää. Pyörä on oltava ja pyöräilykypäräkin ilman muuta!
Törmäsin tänään tällaiseen pyöräilevään joukkoon. Opettaja oli pukeutunut huomioliiviin ja perässä polki ainakin 20 innokasta oppilasta. Siitä tuli heti mukavat muistot mieleen.
Oi niitä aikoja.
Niin todellakin, oi niitä aikoja.
200 metrin päässä tuosta joukosta pyöräili pieni pulska poika, joka selvästikin yritti pysyä ylämäessä muiden perässä mutta ei aivan saavuttanut joukkoa. Poika pyöräili kovaa ja hiki valuen, mutta joukko vain katosi ja katosi kaemmas. Pojan ilmeestä näkyi päättäväisyys ja yritys oli kova mutta kunto ei vain yksinkertaisesti riittänyt.
Pojalle mahtavasti tsempistä kuitenkin 10 pistettä ja papukaijamerkki!
Vieläkin kauempana pyöräili 3 hengen joukko, joka urheasti päätti taluttaa pyöränsä. Arvaatte varmaankin, että nämä pienet pyöräilijät eivät myöskään olleet sieltä urheilullisimmasta päästä. Tarmoa täynnä he naureskelivat ja selvästikin nauttivat pyöräilystä, tai ainakin kauniista ilmasta.
Kaikesta ristiriitaisuudesta huolimatta tämä näky oli minusta hurmaava ja suloinen!
Pienenä pulskana tyttönä muistan kuinka muut lapsuustoverini kulkivat ulkona tuulipuku päällä ja tämä tyttö hikisenä t-paidassa. Nyt sen vasta käsittää, että muutaman suklaapatukan ja erityisesti Mc Donald's-reissun olisi voinut jättää väliin. Mutta mitä väliä, lapsuusaikani oli huippu joka tapauksessa.
Vaikka kaikki oppilaat eivät opettajan vauhdissa pysyneetkään, niin nostan erityisesti hattua näille perässä hiihtäjille.
Jonkunhan se on perääkin pidettävä!
Voin kokemuksesta kertoa, been there done that eikä siltikään hassummin käynyt!
Thaimaassakin muutama liikakilo nostaa vain arvostustasi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti