Tuntuu hurjalta, että opiskelujen 4. vuosi pamahti juuri käyntiin.
Haikeana sain seurata uusien fuksien meininkiä ja muistella, kuinka sitä itse vain haaveili tilasta, jossa silloiset vanhemmat opiskelijat omissa fuksiaisissani olivat. Minulla yliopistoura oli vielä edessä, heillä melkein takana.
Ensimmäinen vuosi yliopistossa meni ihmisiin tutustuen ja asioita ihmetellen. Toisena vuotena opiskeltiin ja mietittiin, että mitähän sitä elämältä ihan oikeasti haluaakaan. Kolmantena vuotena koitti vaihto-opiskelu ja vaihdon jälkeinen motivaation puute. Neljäs vuosi alkoi hurjalla opiskeluinnolla ja iskulla totuudesta.
Jos opinnot sujuvat niin kuin on suunniteltu, niin tämä vuosi saattaa olla viimeinen kunnollinen opiskeluvuoteni. Lopulta koittaa tuo mahtava gradu, joka tuntui vielä vähän aikaa sitten kaukaiselta haasteelta. Maisterin paperit kolahtavat joku päivä postilaatiskostani ja niin hurjalta kuin se kuulostaakiin, alan ehkä sittenkin olla valmis työelämään.
Olen aina kadehtinut niitä tyyppejä, joka osaavat elää hetkessä. Miten minäkin oppisin elämään samalla tavalla? Kesän loputtua mietin jo Joulua ja seuraavaa kesää, ja kesän tuomia työhaasteita. Nyt sen viimein tajuaa, että pitäisi oppia elämään hetkessä ja nauttimaan siitä, mitä sinulle sillä hetkellä tarjotaan. Monet hauskat ja unohtumattomat asiat jäävät unholaan, kun ei osaa kunnioittaa asioita välittömästi.
Kaikesta huolimatta olen erittäin tyytyväinen siihen missä tällä hetkellä olen. Jyväskylä on mahtava opiskeluympäristö, joka tarjoaa jokaiselle jotakin. En vaihtaisi viime vuosia mihinkään.
Ehkäpä olenkin vain niitä ihmisiä, jotka tajuavat asioiden merkityksellisyyden vasta kuukausien tai vuosien jälkeen.
Toisaalta, onko se sittenkään niin pahasta?
Pitäähän meitä olla jokaiseen lähtöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti