Helsinkiläistynyt?

Viime päivien ja viikkojen kirjoitukset vaalituloksista ja sen jälkipyykistä saivat minut pohtimaan oikein kunnolla yhtä asiaa; onko tosiaan, että pääkaupunkilaisten ajatusmaailma on täysin erilainen kuin muun Suomen? Aloin pohtimaan asiaa omalta kannaltani ja päädyin ehdottomasti vastaukseen kyllä.

2006 muutin Helsinkiin, jonka jälkeen jatkoin matkaa Jyväskylän kautta takaisin Helsinkiin. Nyt olen ollut poissa rakkaasta kotikaupungistani Lappeenrannasta jo lähes 9 vuotta. Suonissani virtaa edelleen etelä-karjalaisuus, mutta huomaan yhä enemmän ajattelevani asioista eri lailla kuin asuessani Kaakossa.

Ennen oma suhteeni Helsinkiin, tai Hesaan kuten nimitettiin, oli suhteellisen neutraali, mutta hieman kuitenkin piikittelevä. Helsingissä kun muka kaikki oli aina niin paljon paremmin, ja Kehä III sisäpuolella asuville tekisi joskus hyvää nähdä maailmaa sen ulkopuolelta. Ylimielisiä paskiaisiahan ne oli, myönnettäköön. Kaikkihan niin ajatteli?

Tämän kaiken 9 vuoden jälkeen on tosiasia, että maailma on todellakin erilainen Lappeenrannan ja Sellon Prismoissa. Saati sitten Töölössä tai Lappeenrannan keskustassa. Toki maailma on myös muuttunut paljon noiden vuosien saatossa.

Väitän, että ihmiset molemmissa paikoissa ovat yhtä ihania ja ystävällisiä, mutta katsovat asiaa niin kovin eri kannoilta. En voi ylpeänä myöntää, että mielestäni Helsinkiä ja pääkaupunkiseutua pitäisi kehittää, mutta samalla takaraivossani kolkuttaa kotikaupunkini, jossa painitaan täysin eri ongelmien kanssa. Helsingin kehittäminen ei todellakaan ole ykkösprioriteettina noilla seuduilla.

Myönnän, että vertasin Lappeenrannan Prisman ja Töölön Alepan pukeutumista yhtenä päivänä ja ihmettelin miten korkokengät eivä kopise Kaakon S-markettien käytävillä. Kaverini totesikin, että siinä sinä näet; sinä olet muuttunut ajatusmaailmatasi ei entinen kotikaupunkisi - ennen olisit ihmetellyt juurikin tuota toista puolta.

Myönnän myös vastanneeni muutama viikko sitten stand up -keikalla avoimesti ja spontaanisti kysymykseen murteista. "Onko täällä kukaan Lappeenrannasta? "Puhutko edelleen mie ja sie?" Vastaukseni oli hämmästyttävän spontaani "En enää."

Kaiken tämän myöntämisen ja pohdinnan jälkeen on kai myönnettävä, että olen helsinkiläistynyt. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Helsingin ulkopuolella ole elämää ja oma elämäni ja tapani ajatella asioista olisi se ainut ja oikea. 

Nythän minusta on siis tullut se Kehä III:n sisäpuolella asuva ylimielinen paskapää, joka ei suostuisi mistään hinnasta asumaan tuon maagisen rajan ulkopuolella.

No, itse asiassa ei minusta kyllä ole. 

Olen edelleen sama ihminen, jonka juuret ovat lappeenrannassa ja jonka mielestä on ok mennä ruokakauppaan tuulipuvussa. Nyt vain tällä hetkellä katson maailmaa näkökulmasta, jossa elämäni on kaikkine iloineen ja suruineen Helsingin ympäröimä. Olkoon helsinkiläiset niitä ylimielisiä paskiaisia, mutta todellisuudessa meistä suurin osa on juuriltaan maalta. Tai landelta, kuten nyt kuuluu sanoa. 

Kumpikin elämä on täysin oikeutettua ja arvostettua, mutta on vain myönnetävä tosiasia, ettei maailmaa katsota samojen lasien läpi kaikkialla.

Vaikka niin kovin pieni maa olemmekin.