Mie sanon moi.

Niin hassua kuin se onkin, niin sana moi aiheuttaa välillä pirun hankalia tilanteita.

Asuin aiemmin kerrostalossa, jossa iloinen tervehtiminen kuului talon tapoihin. Ei väliä olitko talon asukas vai vieraileva tähti, niin jokaiselta käytävällä kulkijalta kuului iloinen tervehdys tai moikkaus. Kuinka mukavalle tuulelle sitä tuleekaan, kun rapussa raikaa iloinen yhteishenki ja yhteisöllisyys on huipussaan!

Nykyisessä asuintalossa toimitaankin aivan päinvastaisesti. Vastaantulevaa henkilöä ei katsota silmiin ja tervehtiminen tuntuu enemmänkin rikokselta kuin automaatiolta. Vanhemmat ihmiset hämmästyvät, kun avaa suunsa, hymyilee iloisesti ja sanoo terve. "Ei kuulu talon tapoihin" voisikin vanha herrasmies alakerrastamme todeta.

Ilmeisesti eivät ole tottuneet tällaiseen toimintaan, joten päätimmepä kämppikseni kanssa rikkoa rajoja ja hämmästyttää kaikki rapussamme kulkevat. Mie sanon moi, yrittäkää tottua.

Kerronpa tähän väliin hyvän esimerkin yhteisöllisyydestä. Se tulee ajalta, jolloin työskentelin tehdasympäristössä. Tehtaassa työskentelee parhaimmillaan useita satoja työntekijöitä ja kaikkia tervehditään tilanteessa kuin tilanteessa. Tervehtimisen ei tarvitse välttämättä olla kovinkaan suurta, pieni nyökkäyskin riittää mutta tehtaassa vallitseva me-henki on uskomatonta ja tuntuu, että kaikki tehtaassa tai konttoreissä vierailevat ovat samalla tasolla. Esimerkillistä toimintaa sanon minä!

Tämä moin sanominen on aiheuttanut pieniä indentifioitumisongelmia. Tunnen edelleen edellisen asuntoni lämminhenkisyyden ja osa minusta asuu edelleen vanhassa asunnossani. Kun normit rapussamme ovat sellaiset, ettei suuta avata niin ei siinä muutaman asukkaan tervehtiminen paljoakaan auta ja indentifioituminen nykyiseen asuntooni on hyvin hankalaa.

Tosin Roomaakaan ei rakennettu päivässä, joten projekti etenee mutta hyvin hyvin hitaasti.

Kaiken tämän jälkeen pohdin edelleen, että miksi tervehtiminen tuntemattomille on niin kauheaa? Eikö se kerro jotain sosiaalisuudestasi ja asenteestasi muita kohtaan, jos hortoilet pää alhaalla ja mutrusuuna asuntosi käytävillä? Ja unohtamatta sitä kuinka mukavalle tuulelle sitä tuleekaan, kun tuntemattoman huulilla näkee pienen pienen iloisen hymynkareen.

Yksinkertaisuudessaan kyse on lopulta vain yhdestä sanasta.